Vektori on paljon muutakin kuin kassa. Tutustu tarkemmin Vektorin tarjoamiin mahdollisuuksiin ja ratkaisuihin uusilta vektori.fi -sivuilta.
Yli vuoden kestänyt juridinen prosessi on siis vihdoin päättynyt ja NettiTieto pääsee jatkamaan palveluiden tarjoamista asiakkailleen.
Yli vuoden kestänyt juridinen prosessi on siis vihdoin päättynyt ja NettiTieto pääsee jatkamaan toimintaansa.
Avainasemassa onnistumisen taustalla koko kuluneen vuoden aikana on ollut NettiTieto Oy:n henkilökunta. Aivan käsittämätön joustaminen, taistelutahto, välittäminen ja tekemisen meininki edesauttoivat yritystä selviytymään tästä haastavasta taistelusta.
Toiseksi haluamme kiittää uskollisia satoja asiakkaitamme ketkä ovat jatkaneet kanssamme ja myös osanneet kyseenalaistaa mediassakin kirjoitettuja asioita sekä kuulopuheita.
Pohjois Savon Käräjäoikeus on eilen 5.11.2024 antamallaan päätöksellä vahvistanut sovinnon, jonka mukaan NettiTiedon 30.8.2024 alkanut konkurssimenettely on päättynyt. Määräysvalta on palautunut yhtiölle ja yhtiö jatkaa toimintaansa normaalisti vahvempana kuin aikaisemmin!
NettiTieto Oy tilanteesta liikkuu markkinoilla väärää tietoa. Yhtiö on täysin toimintakuntoinen ja kykenevä tarjoamaan sopimuksen mukaisia palveluita omille asiakkailleen. NettiTiedon asiakkailla ei ole mitään riskejä palveluiden toimivuudesta, voimassaolosta tai esimerkiksi kaatumisesta.
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen huomioiminen NettiTieto Oy:n ja asiakkaan välisessä sopimuksessa